lauantai 24. lokakuuta 2015

Eurajoella toistamiseen, tästähän tulee tapa

Viime keväänä kävin Eurajoella ensimmäisen kerran, silloin työtehtävissä. Syyskuun viimeisenä viikonloppuna kävin paikkakunnalla uudestaan, kun Suomen Opasliiton valtakunnalliset opaskoulutuspäivät järjestettiin Eurajoella. Eurajoen opasyhdistys on pieni, oppaita on 25. Vertauksena voidaan todeta, että Turussa on aktiivioppaita seitsemisenkymmentä. Hienot päivät olivat paikalliset oppaat meille järjestäneet ja helpotus paistoi järjestäjien kasvoista, kun vetovuoro siirtyi sunnuntaina seuraavalle opasyhdistykselle, Kauhavan oppaille. Ja jos on Eurajoen yhdistys pieni, niin Kauhavallapa on kaksi opastavaa jäsentä ja molemmat olivat paikalla ottamassa viestikapulan vastaan. Mutta pohjalaisella luonteella ei valtakunnallisen kokouspäivän järjestäminen kahteen pekkaan pelota.

Eurajoella kokouspaikkamme oli kunnanvirasto, siellä nappasin kuvan paikkakunnan vaakunasta. Lauantain puhujista parhaiten jäi mieleen logistiikka-asiantuntija Riitta Björkenheim Vaasan Kehitys Oy:stä. Hän puhui muun muassa hiljaisten signaalien tunnistamisen tärkeydestä (ja vaikeudesta). Täytyisi tietää matkailualan seuraavat trendit, ennen kuin kaikki muut keksivät saman. Esityksensä päätteeksi hän kertoi, miksei hänen kotinsa Orisbergin kartano ole avoinna yleisölle. Kartano on heidän kotinsa, eteinen on täynnä kenkiä, pihalla on trampoliini ja arvohuonekalujen lomassa on Ikean kalusteita. Hän kertoi kuitenkin kutsuvansa vuodessa yhden ryhmän tutustumaan kartanoon pärstäkertoimen perusteella, ja Eurajoen oppailla on ollut pärstäkerroin paikallaan, sillä he ovat päässeet tutustumaan Orisbergiin. Isossakyrössä sijaitsevaa Orisbergin kartanoa ja Eurajoella sijaitsevaa Vuojoen kartanoa yhdistää yhteinen Björkenheimin omistajasuku, mutta historian kuluessa kartanoiden kehitys on lähtenyt kulkemaan omia teitään. Orisberg on edelleen suvun omistuksessa, Vuojoen kartanon omistaa Eurajoen kunta, joka on vuokrannut kartanon Posiva Oy:lle. Kartanon toimintaa hallinnoi Vuojokisäätiö, jonka omistajia ovat muun muassa TVO, Posiva ja Kekkilä. Sisäpiiritietona voin kertoa, että lankoni on allekirjoittanut Vuojokisäätiön perustamisasiakirjan Kekkilän puolesta. Sanoi olleensa itseään paremmassa seurassa, kun hän toimitusjohtajan ollessa estynyt sai kunnian raapustaa nimensä perustamissopimukseen työnantajansa puolesta. Posiva maksoi 30-vuotisen vuokrasopimuksen vuokran etukäteen, ja tällä summalla kuntaan on rakennettu uusi vanhainkoti. Aikaisemmin vanhainkoti sijaitsi Vuojoen kartanossa. Kartano on palautettu entiseen Engelin aikaiseen asuunsa EU:n tuella. Kartano voi tänä vuonna viettää uuden elämänsä 10-vuotisjuhlaa, laajat korjaukset valmistuivat vuonna 2005.

Rapu pitää saksissaan nahkiaista, yummy.
Lauantaipäivän luentojen ja syyskokouksen jälkeen siirryimme majapaikkaamme Eurajoen kristilliselle opistolle. Ensimmäisten joukossa ilmoittautuneet saivat majoittua kartanoon, muut yöpyivät joko opistolla tai Olkiluodon asuntolassa. Kartanossa on nähty kummituksia, siksi oli ehkä hyväkin, että nukuin opistolla, ties vaikka olisin muuten törmännyt kummitukseen. Kun iltajuhlan jälkeen lähdimme linja-autolla uudestaan kohti majapaikkaamme, oppaamme Auli Rauvola oli riisunut roolipukunsa ja vaihtanut normaalit vaatteet päälleen ja kertoi meille kummitusjuttuja. Se oli oikeasti hienoa, hän kertoi ne sellaisella tavalla, liioittelematta, toteavasti, että ainakin minulla mielikuvitus lähti laukkaan. Tarinankerrontaa isolla teellä, tykkäsin kovasti.

Gylichin suunnittelema Lavilan viljamakasiini lähellä kristillistä opistoa

Jos on ladotkin kivestä, niin hieno on Engelin suunnittelema kartanokin. Opaspäivien teemana oli "Kartanojuhlaa maalaismaisemassa", ja kyllä illan juhlapaikka Vuojoen kartano tarjosi hulppeat puitteet illallistanssiaisia varten. Vuojoen kartanoon voi tutustua teemaopastuksilla. Melkein olen kateellinen Eurajoen oppaille, kun he saavat liihottaa kauniissa puvuissaan upeassa kartanomiljöössä. Puvut on suunniteltu ja kaiketi suurimmaksi osaksi myös ommeltu Porin teatterin puvustamossa. Kaikki eivät luonnollisestikaan ole "hienoja rouvia", osa oppaista on piikoja. Se saattaisi hyvin olla minunkin kohtaloni. Eurajoen kunnan kulttuurisihteeri, opas Pirjo Jaakkola oli piian roolissaan niin hyvä, etten lainkaan tunnistanut häntä opaspäivää juontaneeksi jakkupukuiseksi kunnan virkamieheksi. En tiedä, miten oppaat ovat perehtyneet rooleihinsa, ovatko he saaneet siinä apua teatterilta? Pelkkään hienoon pukuun pukeutuminen ei vielä tee rooliopasta, mutta suurin osa näkemistäni oppaista suoriutui tehtävästään hienosti.

Keväällä etsin kätköä kartanon edustan mäntykujalta, löytyi.
Kätköjä etsiessään tulee tutustuneeksi paikkoihin, joihin ei ehkä muuten tulisi menneeksi. 

Kuva on kevään reissulta, minkä näkee paitsi puista, myös kellotaulun numeroista, joita ei tässä oikeastaan edes näy, mutta jotka on kesän aikana kullattu ja jotka siten hohtavat nykyään kauniin kultaisina.
Kun tätä kirjoittaessani googlailin kaikenlaista, huomasin, että kartanon maisemissa juostaan kartanojuoksu. Sinne voisi jonain vuonna mennä. Vuonna 2015 juoksu järjestettiin viidennentoista kerran, ja juoksu oli ainakin tänä vuonna elokuun puolivälissä. Juostessa ehtii näkemään ympärilleen, joten se voisi olla hauska tapa tutustua maakuntaan.

Sunnuntaina Olkiluotoon tehdystä retkestä kirjoitan myöhemmin.



tiistai 29. syyskuuta 2015

Iltakävelyllä Naantalissa

Laajennan reviiriäni Naantaliin eli suomeksi: käyn Naantalin opaskurssia tavoitteenani valmistua Naantalin-oppaaksi toukokuussa 2016. Tänään tutustuimme kurssilaisten kanssa Naantalin vanhaan kaupunkiin parin vanhemman oppaan johdolla.

Tässä muutama kuva pikkuhiljaa talviunille siirtyvästä pikkukaupungista:

Kirkon torni, valmistumisvuosi 1797, paanukatto on uusittu Anno 1991.

Kirkon mäeltä

Mannerheiminkatu, ent. Aleksanterinkatu, ent. Isokatu

Rannassa

Naantalin vanha luostarikirkko

Raimo Heinon Birgittalaisnunna vuodelta 1993, joka oli luostarin ja kaupungin 550-vuotisjuhlavuosi.
Tosin tämä nunna on päässyt munkkiluostarin puolelle.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Oppaat Paraisilla

Osallistuin Lounais-Suomen oppaiden aluekoulutuspäivään Paraisilla. Koulutuspäivän yhteydessä järjestettiin myös aluekokous valmisteluna pari viikkoa myöhemmin järjestettävää liittokokousta varten. Päivään osallistui 57 opasta eri puolilta Lounais-Suomea, ja päivän järjestivät Saaristo-oppaat.

Saaristo-oppaiden puheenjohtaja Tove Eriksson toivotti osallistujat tervetulleiksi. Kokous järjestettiin Maneesissa, mistä saatiin aasinsilta päivän ensimmäiseen esitykseen. Saaristo-opas Magnus Sundman kertoi arkkitehti Albert Richardtsonista, joka oli Yhtiön eli Paraisten Kalkkivuoren (myöh. Partek, nyk. Nordkalk) "hoviarkkitehti" ja myös Maneesi on Richardtsonin käsialaa. Olen aina ihmetellyt Maneesin nimeä, sillä maneesihan on ratsastushalli, eikä täällä kyllä ratsasteta, ainakaan enää. Magnuksen esityksen jälkeen (ja myös ennen hänen esitystään) kaksi saaristossa asuvaa nuorta esitti saaristoaiheista musiikkia. Saimme kuulla muun muassa Lasse Mårtenssonin Myrskyluodon Maijan ja musiikkia Skärgårdsdoktorn-tv-sarjasta.

Mirjam ja Martin Granström esiintyivät Nauvon-pukuihin sonnustautuneina. Esityksen jälkeen sisarukset vaihtoivat päälleen erotuomarin vaatteet ja lähtivät Turkuun jakamaan oikeutta jalkapallokentälle. På tal om mångsyssleri i skärgården...
Musiikkiesityksen jälkeen Metsähallituksen kenttäpäällikkö Trygve Löfroth kertoi Saaristomeren kansallispuistosta ja biosfäärialueesta. Ennen varsinaista esitystään Trygve kertoi, miten 1950-luvulla Yhtiöllä oli oma uimaranta Paraisilla. Uimaranta oli jaettu, insinöörien ja ekonomien, saatikka tavallisten duunareiden lapset eivät niin vain uineet samalla rannalla. Trygven isä oli ollut ekonomi, joten Trygve pääsi uimaan toiseksi parhaalle rannalle, mutta rannan paras osa oli varattu insinöörien perheille. Det var bättre förr, ei kun miten se meni, ei se tähän sovi. Magnus oli puhunut omassa esityksessään siitä, miten ihmiset hakeutuivat asumaan "omiensa" joukkoon, Paraisilla käytettiin nimityksiä Kravatthaga ja Kragabacka hienoimmista asuma-alueista. Se jäi epäselväksi, mitkä ne alueet olivat ja ovatko ne edelleen nimiensä veroiset.

Aamupäivän esitysten jälkeen pidettiin aluekokous ripeässä tahdissa. Suomen Opasliiton hallituksen Lounais-Suomen edustaja Virpi Joutsa raportoi hallituskuulumisista. Liittokokous on parin viikon päästä Eurajoella, siellä jatketaan samasta aiheesta.

Tällaista määrää koulutusta ja kokoustamista ei jaksa ilman kunnon eväitä, Matgladin Tom Hildén oli valmistanut herkullisen lounaspöydän sadonkorjuuajan herkuista ja lähellä tuotetuista tai pyydetyistä raaka-aineista. Hyvää oli. Päivän lopuksi saimme vielä kahvia ja mustikkapiirakkaa, mustikatkin oli poimittu Airiston rannan metsistä.

Ei liikaa salaattia, muuten ei jaksa pääruokaa, kuului Tom Hildénin motto. Salaatti oli hyvää, lisäksi tarjolla oli savukalaa, kuharullia, silakkaa sekä perunoita ja saaristolaisleipää. Ja gubbröraa, joka on niin helppo valmistaa, että se onnistuu joka ukolta, siitä nimi.

"Kuoppa"  


Iltapäiväksi Saaristo-oppaat olivat suunnitelleet kunnianhimoisen minuuttiaikataulun opastuksia varten. Aikataulu ei ihan pitänyt, mutta se ei haitannut. Torbjörn Johansson hauskuutti meitä tarinoillaan bussissa kuljettaessaan meidän ryhmäämme ja kahta muuta ryhmää kohteesta toiseen. Ensimmäinen stoppi oli avolouhoksen uusi näköalapaikka. Harry Bondas kertoi, ettei louhokseen enää päästetä kävijäryhmiä turvallisuuden takia. Tästä syystä mekin pääsimme katsomaan kaivosaluetta aidan takaa, ja reilu 10 vuotta sitten louhoksessa järjestettiin rockfestivaaleja. Ajat muuttuvat, ja turvamääräykset. Vaikuttava näky avolouhos on. Kaivoksella ja siihen liittyvillä teollisuuden aloilla on suuri merkitys Paraisten arkeen: Nordkalk, Finnsementti, Weber ja Paroc ovat merkittäviä työnantajia paikkakunnalla. Kaivoksen tieltä on saanut poistua useita rakennuksia. Räjähdyksestä varoittava signaali kertoo kaupungintalolla, milloin on viimeistään aika mennä kahville. Signaali soi kahden maissa, ja sen ääni kuuluu paraislaiseen äänimaisemaan.

Pensionatet Teollisuusmuseon alueella
Seuraava stoppi oli Teollisuusmuseo, jonka portilla meidät otti vastaan Oona Johansson. Saimme tutustua (viidessä minuutissa) geologian perusnäyttelyyn, jonka aikajana alkaa 2 000 miljoonan vuoden takaa. Teollisuusmuseo on avoinna kesäisin, joten sinne voi mennä ensi kesänä uudestaan. Teollisuusmuseo on perustettu tehtaan työntekijöiden entisiin asuntoihin.



Kyläraitti Kirkkomalmilla
Åbo Jernmanufakturin kassakaappi, Åbo Jernmanufaktur sijaitsi nykyisen Arkenin alueella, kassakaappi pääsi siksi kuvaan.
Lopuksi saimme tutustua Paraisten kirkkoon Birgitta Granvikin opastuksella. Kirkossa en ollutkaan käynyt aiemmin sisällä. Tutustumiskierroksen päätti Magnus Sundmanin kierros Vanhalla Malmilla. Paraisilla ei mennä kaupungille, vaan käydään Malmilla. Malmi on nykyinen keskusta ja Vanha Malmi vanha keskusta. Jos mennään kaupungille, kohteena on Turku.  

Saimme viettää kauniin syksyisen päivän Paraisilla, ja minäkin pääsin tutustumaan paremmin paikkakuntaan, jossa olen ollut töissä jo yli 10 vuotta. Kiitos Saaristo-oppaille järjestelyistä, hyvin meni!

Mainio oppaamme Magnus Sundman vauhdissa

maanantai 31. elokuuta 2015

Kärsämäen nähtävyyksiä - desanttihauta

Kävin neuvostoliittolaisten desanttien haudalla muistaakseni joskus 1980-luvun lopulla tai 1990-luvun alkupuolella. Silloin jäi mieleeni, että rämmimme ryteikössä hyttysten syötävinä, kunnes lopulta päädyimme haudalle. Geokätköilyn ansiosta kävin haudalla uudestaan tammikuussa 2014, ja nyt paikalle johti tie, Tiemestarinkatu, ja yllättäen hauta onkin keskellä teollisuusaluetta.

Suomi-Neuvostoliitto-seuran Kärsämäen osasto pystytti punagraniittisen muistomerkin 1972. Muistomerkistä on käytetty eri nimiä: desanttihauta, partisaanihauta ja vastarintamiesten monumentti. Muistomerkissä on neljätoista nimeä, joista osa on suomalaisia tai ruotsalaisia, ja teksti (venäjäksi): Tässä lepää 14 neuvostosotavankia. Nimet ovat Asejev K. P., Bogdan V. V., Vanhanen R., Gerasimenko I. P., Gosstrem E., Kaatonen S., Kirs M. I., Lang B., Oserov V. D., Paramonova A. T., Petterson U., Pyykenen I., Sarin O. ja Ustinov I. N. (Lähde: Huttunen, Pertti & Paavola, Matti J.: Suomen Turun sotilas- ja sotamuistomerkkejä, 2012)


Tammikuussa 2014, kukakohan lienee käynyt haudalla tuomassa koreat nauhat kiveä koristamaan.

Moninkertainen murhamies Toivo Koljonen, viimeinen siviilissä tehdyistä rikoksista kuolemaantuomittu henkilö, teloitettiin yhdessä tähän hautaan haudattujen neuvostodesanttien kanssa 21.10.1043 Kärsämäen sorakuopalla. Näin kirjoittavat Rauno Lahtinen ja Anu Salminen Kakola-kirjassaan (Sammakko, 2014). Kaikkia desantteja ei teloitettu kerralla, Kirves-Koljosen kanssa ammuttiin kuoliaaksi kaksi yhteishautaan haudatuista desanteista: Otto Ludviginpoika Sarvi ja Ilmari Pietarinpoika Pyykkönen. (Lähde: Haapanen, Atso: Viholliset keskellämme. Desantit Suomessa 1939 - 1944, 2012) Muistomerkissä nimet ovat vääntyneet muotoon Sarin ja Pyykenen. Eikä kai kukaan tiedä, olivatko kaikki yhteishautaan haudatut desantteja, mutta käytän tässä sitä nimitystä.

Kesämuistoja Münchenistä

Kävin kesällä poikani kanssa minilomalla Münchenissä. Olin luvannut lapsille, että alakoulun jälkeen mennään matkalle Eurooppaan, matkakohteen saa alakoulusta yläkouluun siirtyvä päättää itse, toki matkakassa huomioiden, Norjaan ei ole varaa... eikä moneen muuhunkaan paikkaan, valitettavasti. Kyseessä on Ä-luokan matka, matkaseurana äiti, ei muita. Pojan valinta osui Müncheniin, ja München osoittautuikin oivaksi matkakohteeksi!

Saksan yllä oli tuolloin kaikkien aikojen helleaalto, joten turistina olo oli ajoittain tukalaa, mutta toki jaksoimme tutustua kaupunkiin. Saksassa mitattiin meidän siellä ollessa kaikkien aikojen lämpöennätys, 40,3 astetta. Ensi kesänä taitaa olla Lontoon vuoro, tytär on alustavasti ilmoittanut haluavansa sinne. Siellä tuskin on näin kuuma, vaan kosteaa voi olla sielläkin.

Tässä vähän kuvamuistoja matkalta:

Karls Platz, kuumaa ja kosteaa

Innostuin palmuista, ihan kuin ulkomailla!

Värien kirjoa Viktualienmarktilla. Tänne tultiin etsimään Milka-suklaamaailmaa, mutta onneksi se oli korjauksen vuoksi kiinni, olisivat suklaat menneet liemevään muotoon lähemmäs 40 asteen helteessä :) 

Viktualienmarktilla tämäkin, paikallinen "juhannussalko"

Englischer Garten, taustalla Frauenkirchen kaksoistornit

Allianz Arena, harmillisesti fanishoppi meni kiinni aivan nenämme edestä. Julkisivu vaihtaa väriä, kotijoukkue Bayern Münchenin väri on punainen, mutta valittavana on 16 miljoonaa muuta värisävyä. 

Aamulenkkimaisemia. Hotellimme oli lähellä Theresienwieseä, jolla järjestetään Oktoberfest. Kiersin kenttää ympäri ja siellä näin Bavarian, Baijerin maallisen suojelupyhimyksen. Miten voi olla maallinen ja pyhimys? Baijerissa voi.

Oktoberfestin pääsisäänkäynnin kohdalla on muistomerkki, jolla halutaan kunnioittaa 26.9.1980 pommi-iskussa kuolleiden uhrien muistoa. Iskussa kuoli 13 ihmistä, heidän joukossaan pommi-iskun tekijä, jonka nimeä ei ole kaiverrettu muistomerkkiin, vaan merkissä on 12 uhrin nimet. Muistomerkkiä uudistettiin vuonna 2008, nyt sitä ympäröi ruostuneesta teräksestä tehty seinämä aikaisemman luonnonkiviseinämän sijaan. Vuonna 2014 ryhdyttiin uudelleen selvittämään, toimiko tekijä yksin vai osallistuiko tähän sodanjälkeisen Saksan pahimman terroriteon suunnitteluun ja toteutukseen muitakin.

BMW-Haus, teinin ehdoilla matkatessa autoihin tutustuttiin pitkään ja hartaasti.

BMW:n pääkonttori, rakennus muodostuu neljästä "sylinteristä".

Olisikohan tämä BMW 1500? BMW:n "uutta sarjaa" kuitenkin 1960-luvulta. Nätti kuin mikä.
BMW:n museossa on näytteillä kuvia ylpeistä autojen omistajista ja heidän autoistaan. Kuvaan oli usein päässyt myös lapsi tai koira. Jotenkin liikuttavia, enää ei autoista oteta perhekuvia. Hmm, tai ehkä jotkut ottavat?

Tällä autolla Pierce Brosnan huristeli ensimmäisessä Bond-seikkailussaan Golden Eye.

Eikö tässä kellossa ole jotain hassusti? Or is it just me?

Ressu puuttuu.
Deutsches Museum, maailman suurin tekniikan ja luonnontieteiden museo, enkä epäile yhtään, museota riitti eikä kaikkea jaksettu katsoa. Innokas näyttelyvalvoja esitteli meille muun muassa puhelinten toimintaa; hyvin mielenkiintoista, jos on kiinnostunut puhelinten toiminnasta.

Vahtileijona

Schloss Nymphenburg ulkoapäin, posliinikokoelmaan tutustuminen jäi toiseen kertaan.

perjantai 28. elokuuta 2015

Luut liikkeelle vaikka kiropraktikon voimin


Kesäloman jälkeen ehdin vihdoin lenkille. Miten voikaan lomalla olla niin kiire, ettei löydy tuntia tai kahta metsässä juoksemiseen? Mutta kun arki koittaa, niin taas ehtii, vaikka käy töissä. Ihmeellistä! Juoksu kulki kuin juna, hieno tunne: kunto ei heti rapistu, vaikkei lenkillä kävisikään. Venyttelin metsässä, kuuntelin lintujen laulua ja nautin. Kotona päätin venytellä perusteellisesti. Tyttäreni ihmetteli selästäni kuuluvia ääniä, mutta totesin hänelle, että tässä iässä kuuluu kaikenlaista. Kunnes kuului "runts" ja sitten sattui. Tein liikettä, jonka nimeä en tiedä, mutta jossa jalat nostetaan kohti kattoa ja lähdetään viemään jalkoja taaksepäin pään yli varpaat lattiaan.

Ensimmäisenä iski pelko, jääkö kipu pysyväksi. Pilasinko selkäni loppuelämäksi vain yhden typerän venytyksen takia? Kipu tuntui alaselässä ja säteili jalkoihin, nukkuminen oli vaikeaa, istuminen liki pitäen mahdotonta, parasta oli liikkuminen. Varasin ajan kiropraktikolta työkaverini innoittamana ja odotin koko viikon, että pääsisin kiropraktikon käsittelyyn. Viikon aikana kipu vähän hellitti, mutta istuminen oli edelleen vaikeaa ja nukkuessa heräsin vaihtamaan asentoa.

Olin käynyt katsomassa kiropraktikko Terhi Pinomäen kotisivut, mutta ei sielläkään tarkkaan lukenut, mitä kiropraktikko tekee. Naksauttaako hän luut paikoiltaan? Sattuuko se? Menin vastaanotolle ja ajattelin, että tästäkö maksetaan: kiropraktikko hipelöi jalkapohjiani ja kuljetti kättään selkärankaani pitkin. Se ei tuntunut tutkimukselta, mutta kertoi kiropraktikolle kaiken oleellisen. Hän myös löi vasaralla, mitä olen nähnyt vain sarjakuvissa, ainakaan en muista, että joku lääkäri olisi aiemmin napauttanut polvesta tai kyynärpäästä pikkuvasaralla. Se tuntui koomiselta. Terhi sanoi, että niksauttaminen ei ole pääasia, mutta nikamat saattavat "röyhtäistä" kun niitä painellaan ja siitä kuuluu ääni.

Tutkimuksen jälkeen alkoi ensimmäinen käsittely. Suustani pääsi ulvahdus, kun Terhi kirjaimellisesti niksautti alaselkäni paikoilleen, mutta mikä tunne sen jälkeen, enää ei sattunut. Hoito ei muutenkaan sattunut, paitsi alaselän kohdalla, mutta siihen sattui, vaikkei kukaan olisi mitään tehnytkään. Toisinaan käsittely tuntui vähän epämiellyttävältä, mutta kun sen tunsi, käsittely oli jo ohi. Pelkäsin sitäkin, että Terhi kieltäisi juoksemisen ja ehdottaisi jotain hellempää liikuntamuotoa, mutta hän kannusti jatkamaan kuten tähänkin asti.

Olen nyt käynyt vastaanotolla kolme kertaa. Jo ensimmäisen kerran jälkeen tunsin kasvaneeni pituutta. Samaa mieltä oli myös yksi työkaverini, joka totesi ryhtini kohentuneen. Ja mikä vielä ihmeellisempää, niskastani on löytynyt liikeratoja, jotka olin jo unohtanut. Melkein tuntuu siltä, että pää keikkuu vähän liiankin löysästi. En ollut edes tiennyt, että niskani oli niin jumissa, vaan kenelläpä ei olisi, jos viettää keskimäärin kahdeksan tuntia päivässä tietokoneella. En tiedä, mitä Terhi selälleni tekee, aikaa ei ainakaan liiemmälti kulu, jatkohoitokerrat kestävät 15 minuuttia, mutta käsittely on ollut tehokasta.

Juoksukoulu alkoi tällä viikolla ja oli mahtava tunne, kun saatoin olla mukana. Nyt venyttelen enemmän, mutta varovaisemmin kuin ennen. Juoksu kulkee taas kuin juna, ja linnut laulavat.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Paavo Nurmen teemavuosi 2015

Kulunut vuosi on ollut Paavo Nurmen teemavuosi, näin henkilökohtaisella tasolla. Suoritan Turun aikuiskoulutuskeskuksessa matkaoppaan ammattitutkintoa. Valmistuin Turun matkailuoppaaksi vuonna 2010 sopivasti ennen kulttuuripääkaupunkivuotta, ja kun tarjoutui mahdollisuus syventää ammattiosaamistaan ammattitutkinnon muodossa, päätin käyttää tilaisuuden hyväksi. Matkaoppaan ammattitutkinnossa opasosaaminen on osoitettava kolmessa näyttökokeessa, ja näyttökokeista ensimmäinen (ja tärkein ja suuritöisin) on 3.1 Opastuspalvelun suunnittelu, markkinointi ja toteuttaminen. Tämän näyttökokeen aiheeksi valitsin Paavo Nurmen. Ja Paavo Nurmen parissa on vuosi mennyt. Paavo Nurmen henkilöhistoria on kiinnostanut jo pitkään, olen lukenut hänestä kirjoitettuja kirjoja ja myös Paavo Nurmen itsensä kirjoittamia kirjoituksia. Olen käynyt Suomen urheilumuseossa katsomassa Nurmen kelloa ja olen etsinyt netistä videopätkiä Nurmesta ja kuunnellut haastatteluja. Materiaalia on ollut käytettävissä, ja sitä olen hyödyntänyt.

Nurmi kirmaa sähkökaapin kyljessä.

Muistolaatta Jarrumiehenkatu 4:n seinässä.

Nurmien huoneisto.

Toukokuussa oli näyttökokeen aika. Olin saanut koeyleisöksi Raunistulan koulun 6MA-luokan opettajansa Eija Ketolan johdolla. Loistava luokka, nostan hattua! Oppilaat antoivat jälkikäteen erittäin kannustavaa ja jäsenneltyä palautetta. Tottahan olen jäävi, kyseessä oli oman poikani luokka, mutta oppilaat jaksoivat hienosti ja keskittyivät kuuntelemaan, ja samalla minä opin, etten voi seisottaa kahtakymmentä nuorta pienessä huoneessa reilun tunnin ajan... Kehittämisen varaa jäi, mutta opastuksesta jäi silti hyvä fiilis. Ideani oli esitellä tämän päivän varhaisteineille elämää reilut 100 vuotta sitten Suomessa Paavo Nurmen henkilöhistorian kautta. Paavo Nurmi joutui menemään töihin 12-vuotiaana isänsä kuoltua, ja nyt ei sellainen tulisi kuuloonkaan. Tutustuimme Nurmien kotitaloon Jarrumiehenkatu 4:ssä, ja yksi luokan tytöistä puuskahti jo ovella, etteivät hänen kamansa mahtuisi huoneeseen, kuitenkin Nurmien aikaan yhdessä huoneessa asui viisi ihmistä. Luonnollisesti kerroin myös Paavo Nurmen urheilijanurasta. Vertailevaa opastusta, ennen ja nyt, ja bonuksena yhdeksän kultamitalia ja anekdootit Paavo Nurmen elämästä. Jos haluaa päästä tutustumaan Paavo Nurmen kotitaloon, kannattaa tiedustella asiaa Turun matkailutoimistosta Visit Turusta. Yleisölle talo on avoinna yleensä Paavo Nurmen syntymäpäivänä 13. kesäkuuta Nurmen urheiluseuran Turun Urheiluliiton aloitteesta.

Paavo Nurmi muutti myöhemmin Turusta Helsinkiin, mutta hänet on haudattu Turun uudelle hautausmaalle. Haudassa lepäävät vanhemmat Johan ja Matilda sekä sisaruksista kolme, Paavo, Siiri ja Martti.


Turun kaupunki toivottaa kävijät tervetulleiksi kaupunkiin Paavo Nurmen kuvan kera. Minua vaan häiritsee Nurmen askellus. Nurmi juoksi kantapäät edellä, se on kuvassa oikein, mutta eikö askel tule liian eteen? Eikö vauhti töksähdä joka askeleella? Niin tai näin, minua ilahduttaa Turun mainostaminen Paavo Nurmen kotikaupunkina. Hahaa, ihminen käy juoksukoulun alkeet ja luulee olevansa asiantuntija, varmaan kuva on tarkkaan harkittu ja askellus juuri oikea.



Kultaa tuli! Paidassa Nurmi näyttäisi minun silmään askeltavan luontevammin.

Kultamitalin sain minäkin. Osallistuin Paavo Nurmi Marathonin kympille 27.6.2015. Paavo Nurmi olisi varmaan rakastanut nykyisiä sykemittareita, kun tällainen sunnuntailenkkeilijäkin saattoi mittaristaan seurailla sykettä ja juosta tasaista 6:30 minuutin kilometrivauhtia. Vaan vauhti ei ole meikäläisen matkanteossa pääasia, tärkeintä on hyvä olo juoksun aikana ja juoksun jälkeen. Nyt olen asettanut itselleni uuden tavoitteen ja se on puolimarathon ensi kesän Paavo Nurmi Marathonissa. Aikatavoitetta en aseta, mutta luulisin käyttäväni puolikkaaseen noin 2 tuntia 20 minuuttia.


Osallistujamitalin kääntöpuolella mainostetaan Paavo Nurmen Pariisin olympialaisten jälkeisenä vuonna tekemää Yhdysvaltain-kiertuetta.

Henkilökohtaisen Paavo Nurmi -teemavuoteni kruunaa Karo Hämäläisen kirja Yksin, joka kertoo Paavo Nurmen elämästä. Sen olen jo pyytänyt joululahjaksi. Roope Lipasti valmistelee näytelmää Paavo Nurmen elämästä Turun kaupunginteatteriin, siellä aion istua ensi-iltayleisössä. Ohjelmaa riittää vielä oman teemavuoteni jälkeenkin.